maailmanpyörä

Hei vaan. Vaikka tänne ei pitänyt juuri mitään rakentamisesta laittaa, niin nyt täytyy pyörtää puheita. Ehkä nykyinen elämä on sen verran tylsää, eikä mitään muuta tapahdu, niin joutuu vaivaamaan lukijoita niinkin tylsällä aiheella kuin omakotitalorakentaminen.

Nopea yhteenveto tähän asti tapahtuneesta: Pohjat saatiin valmiiksi eristeineen ja tekniikoineen. Myös lattia ehdittiin valaa ennen talopaketin tuloa. Talotehtaan pystytysporukan mestari kävi pari päivää ennen elementtien tuloa mittaamassa sokkelin ristimitat ja korot. Meni hyvin läpi. Yöunet olivat makiat tuon kuulemisen jälkeen. No, paketti saapui ajallaan maanantaina 23.4.  Päivän päätteeksi elementeistä ja kattotuoleista oli muodostunut talo. Seuraavana päivänä lähes koko katto oli aluskatettu ja ruoditettu tiiliä varten. Torstaina mestari soitti puoli yksitoista, että nyt on talo heidän osalta valmis. Perjantaina suoritettiin Rakennusvalvonnan kanssa runkokatselmus. Läpi sekin ilman suurempia huomautuksia.

Tuon jälkeen aloimme koolata kattoa ylätason puolelta. Samalla laiteltiin ulkopuolisia puitteita kuntoon. Nyt on väliseinät jo tehty, ilmastointikanavat vedetty, tiilet nostettu katolle(kiitos nostoporukalle) ja kivivillat tuotu tontille.

Viikonlopuksi on luvattu hieman epävakaista säätä, joten taidan pesiytyä ullakolle ilmastointiputkien pariin villoitushommiin.

Vene laskettiin heti jäiden lähdön jälkeen Saimaaseen. Pikainen visiitti mökille osoitti moottorin toimivan hyvin syksyisen huollon jälkeen. Kalaluvatkin tuli maksettua, mutta katsotaan missä vaiheessa vieheitä kerkeää uittaa, kun torppakin pitäisi saada valmiiksi syksyyn mennessä. No, lomasta käytetään pari päivää kalasteluun, ettei mene liikaa urheilun puolelle tuo rakentaminen.

Päivittelen tilannetta taas jonkin ajan kuluttua.

Kuva parin viikon takaa.

Sataa vettä, sataa räntää, sataa muuten vaan. Aurinko pilkahtaa välillä ja tuo mukanaan yöpakkaset. Kuuraa maassa, routaa maassa, loskaa maassa ja muuten vaan. Koita tuossa sitten valita säänmukainen asustus tai sopiva työnvaihe rakennusprojektissa.

Jos jatketaan samaa linjaa millä aloitettiin. Vedä pressu, rullaa pressu. Tyhjennä pressut vedestä, lapioi jäät ja kuura styrokseilta. Ota takki pois, kun on kuuma. Laita takki heti päälle, kun meni jo pilveen. Räntää ja pohjoistuulta heti seuraavassa vaiheessa. Kun hetken paistaa, niin ei kuule kovan tuulen takia mitään. Kotiin päästyäkin tulee vielä huudettua normaalia kovemmalla äänellä. Viisi minuuttia ilman takkia tietää jo viiden sentin räkänoron nenän alle seuraavana päivänä. Kymmenellä minuutilla saa jo viskibasson ja keuhkopöhön. Kerran jos on hyvä viisiminuuttinen, niin rakkoa pakottaa ja kauhea kusihätä on todellinen.

Eipä tässä auta marista, kun itseaiheutettu tilanne kyseessä. Kummastuttaa amerikkalaisten ennustus ennätyslämpimästä keväästä Euroopassa. Voi olla jossain Kreikassa. Tai sitten kielenkääntäjä on seonnut ja ymmärtänyt väärin. Jospa kyse onkin talouden ylikuumenemisesta tai tunteiden lämpenemisestä huonon euron alueilla. Minulla ei ole ollut vielä lämmin kuin kerran. Minuutin.

No, ensi viikolla saadaan talopaketti. Sen jälkeen sentään voi valita, tehdäänkö sisä-vai ulkohommia. Sitä ennen arvotaan vielä, että valetaanko lattia vai ei valeta lattiaa, tuleeko vesimittari vai. Jäätyykö se heti ensimmäisenä yönä? Toivottavasti elementit käyvät sokkeliin. Nähdään, tuleeko itku vai ei. Meneekö unet vai ei. Se säistä ja tunteenpurkauksista tällä kertaa. Ugh, olen puhunut.

Kevättä ilmassa. Tai siis aina välillä. tällä hetkellä on taas takatalven tuntua, kun lunta tupruttaa  ja pakkastakin on reilut 5 astetta. Saisi pikkuhiljaa lämmetä, että pääsisi pikkuhiljalleen jatkamaan syksillä aloitettua rakennustyömaata.

Sukset jäivät suksipusseihin Söldenistä paluun jälkeen. Mitä niitä purkamaan. Helpompi sitten syksyllä muuttopuuhissa käsitellä. Murtsikkaa olisi voinut vielä harrastaa parin viikon verran, mutta jotenkin mielenkiinto hiipui ja fokus siirtyi yhä enemmin talonrakennnuspuuhiin.

Viikolla 12 teimme reilusti lumitöitä, jotta pressut saatiin näkyviin sokkelin sisäpuolelta. Pari lämpimämpää päivää jeesasi hyvin ja nyt lumet ovat kaikonneet ja vajonneet myös ulkopuolisilta alueilta. Viimeviikolla kävin paikallisessa rautakaupassa jättämässä tilauksen lattiaeristeistä ja muista tykötarpeista. Tarkoitus olisi siis saada lattia valettua ennen talotoimituksen alkua. Aikaa tänään tasan kolme viikkoa.

Viikonloppuna olimme suikaloimassa reunaeristeitä yläharkkoa vasten. Sinistä Finnfoam- murua oli jokapaikassa. Vaatteetkin värjäytyivät turkoosin siniseksi. No, tuo vaihe on nyt jotakuinkin tehty. Seuraavaksi viemärit ja vesiputket. Sen jälkeen lattiastyroksit ja rautaverkot. Lattialämmitystekniikka, aluspuut ja valu. Kyllä se siitä. Kaikki aikanaan. Työnteon sujuvuutta helpottaa myös torstaina aloittava kokopäiväinen timpuri. Alkuperäisestä aikataulusta pidetään kiinni kynsin hampain. Syyskuun alkuun ei ole enää pitkä aika.

Talvehtinut sokkeli

Lauantaiaamu meni lähtöä odotellessa. Edellisiltana oli suksipussit, monolaukut ja lähinnä likapyykistä koostuvat matkalaukun sisällöt tungettu täyteen. Mahtuipa mukaan muutama litra itävaltalaista laulujuomaa tulevan talonrakennusprojektin eteenpäin viemiseksi. Ja tottakai yrteistä ja havunoksista tehty tuliliemi pidentää juuri tehtyjen tutkimusten mukaan ikää. Viikon aikana nautittujen ainesten perusteella ei meikäläisillä ole mitään ongelmaa elää vanhaksi.

Bussi nousi Waldesrandin parkkipaikan edustalle tarkasti viisi minuuttia etuajassa. Pihassa ei bussi mahtunut kääntämään, joten Marcoksi esittäytynyt kuski peruutteli taitavasti kapeita katuja useiden satojen metrien matkat. Kyseessä ei kuitenkaan ollut peruutusmatka, joten bussi saatiin käännettyä Freizeit Arenan edustalla. Retkien ja päiväohjelmien kautta tutuksi, ainakin naamatutuksi, tulleet kanssamatkustajat moikkailivat toisilleen iloisesti.  Noukimme parin toisenkin hotellin asukkaat mukaan ja paluumatka saattoi alkaa. Suuntana Innsbruckin lentokenttä.

Ulkona oli reilut 15 astetta, kun lastasimme kahta kenttäkärryä pakaaseillamme. Check Inn ensin tiskillä, jonka jälkeen suksipussit erilliseen erikoistavarahihnastolle läpivalaisuun. Viiksi-Gunther ja Pokka-Helmut näyttivät aina peukkua, jonka jälkeen sai poistua paikalta.

Suuntasimme turvatarkastuksen jälkeen kansainväliselle puolelle, jossa katsastimme paikallisen Tax Free- puodin. Lisäksi nautimme viimeiset Itävallan herkut ja astuimme siirtobussiin boardingin alettua. Lento pääsi lähtemään lähes puoli tuntia etuajassa. (!) Särmää porukkaa.

Yleensä paluumatkat ovat ankeita. Ehkä nyt, kun kyseessä oli aktiiviloma ja jokaiselle päivälle ohjelmaa, ei tullut minkäänlaista turnausväsymystä. Lyhyehköllä lentoajallakin on tietysti merkitystä. Eri asia istua 7 tuntia koneessa kuin rapiat kaksi tuntia.

Nyt olemme kotona. Laukut on purettu, pesukone täytetty ja kissa haettu mummilasta. Tämän loman suhteen kaikki meni niinkuin elokuvissa. Turhia olivat pelot välineiden raahaamisesta tai tappokelistä kohteessa. Turhia olivat niinikään luulot lumen riittävyydestä. Jos joku todellakin suunnittelee Söldeniin matkaamista, joko omatoimisesti tai matkanjärjestäjän kautta, niin voin kertoa, että kohde soveltuu rinteiden ja kylän puolesta kaikenikäisille. Itse suosin kuitenkin matkanjärjestäjän kautta ostettua matkaa, koska tällöin saa oppaiden tarjoamat palvelut myös käytettäväksi. Ilman viikko-ohjelmaa ja oppaita, olisimme luultavasti hyödyntäneet vain murto-osan alueen rinne,- ravintola- ja after ski tarjonnasta.

Nyt tämä reissu saa pisteen. Saunaan, iltapalalle ja nukkumaan omaan sänkyyn. Hymy huulilla, onnellisena. Uudet unelmat mielessä. 

Ps.Huomasin juuri, että otsasta kesii nahka.

Jos mikään ei ikinä loppuisi, niin siihen luultavasti kyllästyisi. On lähdettävä, että joskus pääsee takaisin. Viimeinen päivä ja sen ilta on käsillä. Epäkiitollinen pakkaamisprojekti riivaa, kun tiedostaa sen, että sukset, monot, vaatteet ja tuliaiset olisi saatava mahdollisimman kompaktiin muotoon ennen lähtöä. Mutta sitä ennen päivän muistio.

Aamulla koko sakki, paitsi allekirjoittanut, nukkui sikeää unta vielä kahdeksalta. Kahvi tuoksui. Uudet tuoreet moniviljasämpylät odottivat syöjiään. Jääkaapin perukoilta löytyneet kinkun ja juuston jämät oli myös pöydässä. Kaappiin jäi vain vissy, Fanta ja yksi Weissbier odotamaan janoisia laskijoita.

Olimme Giggillä kymmenen aikoihin. Liekkö saksalaisten vapaapäivä vai armottomien bileveikkojen viimeinen mahdollisuus avata suksipussi ja käydä mutkamäessä laskemassa sohjoinen päärinne, kun kabiineille oli vielä tuolloin karmaiseva jono. Itävaltalaisella tehokkuudella hissikoneisto oli viritetty viimeisilleen ja laskettelukansan ei tarvinnut kauheasti jonotella.

Ylhäällä nollaraja oli selvästi korkeammalla kuin aiemmin viikolla sohjoontuvasta lumesta päätellen. Turnausväsymystä kartellen ja chillailufiilis yllä pesuemme päätti kuitenkin laskea torstain kaltaisen setin nautiskellen ja maisemia katsellen.

Puolen päivän maissa poikkesimme Gampe Thayassa vaihteeksi vetäisemässä sen pannukakkuhässäkän ja mukilliset aina raikastavia virvokkeita. Aurinko oli todella kuuma ja palamisen estämiseksi naamariin sai vetää muutakin kuin vehnäolutta. Pois lähtiessämme tapasimme muutamat Aurinkomatkojen pariskunnat, jotka olivat menossa rinnepiknikille Gampen taakse. Olisi ollut varmasti mieleen jäävä kokemus tuokin, mutta turha itkeä silloin kun ilmoittautumisaika on ohi.

Kävimme myös Gaislan puolella pujottelemassa venäläisten lumipukulaskettelijoiden lomassa. Rinteet olivat pohjoispuolisilla osuuksilla loistavat. Alaosat olivat jo tietysti kovin pehmeitä ja kumpareilla.

Lounas nautittiin Rotgogln Hutte- rinneravintolassa. Isot gulassikeitot, schnitselit ja kyytipojat upposivat suihin helposti. Taisi tuolla palaa myös blogi-isännän otsa. Huimat näkymät.

Läksimme ajoissa pois rinteiltä, koska depottin ei ollut enää suksien kanssa asiaa. Kannoimme sitkeästi +16 asteen lämmössä releet pensionaatin säilytykseen. Sieltä melkein non-stoppina Aurinkolaisten after-ski -päättäjäisiin Weinfasselniin.

Tunnelma nousikin pikku hiljalleen ja viimeistään oppaiden vetämä parin kuolemattoman fiilisbiisin potpuri kirvoitti matkalaiset aplodeihin. Ilpon hurja lassoratsastus Leenan ja Kaisan komppaamana oli mieleenpainuva kokemus. Jo tässä vaiheessa kiitos, ISO kiitos mukaville, asiantunteville ja ihmisläheisille oppaille.

After-Skin jälkeen käytiin vielä kertaalleen FreizeitArenalla uimassa ja kiusaamassa venäläisiä. Uivat pirulaiset kalsarit jalassa. Uinnin jälkeen Haciendaan kanafajitaksille.

Nyt jääkaappi on tyhjä, sukset pussissa ja naama tulenpunainen. Ajatukset ovat vielä sekaiset kaikesta kokemasta, Paljon on nähty, paljon jäänyt näkemättä.

Yöunien jälkeen aamulla vielä viimeiset katseet vuoristoon, aamupala ja bussiin. Matkalla lentokentälle on vielä aikaa polttaa verkkokalvoille nämä upeat maisemat, uhrata muutama minuutti viikon tapahtumien kertaamiseen. Kyllä meillä oli onnistunut loma. Voin kertoa.

Kuvia ei näillä yhteyksillä tänään laiteta, joten niitä sitten muutaman päivän päästä lisää.

Aloitetaan aamupäivän kuvalla. Sää parvekkeelta:

Kello 7.30. Kukaan ei ollut hereillä. Kello 8.00 vieläkään ei mitään liikettä huoneistossa. Tässä vaiheessa nousin ylös, tarkistin päivän sään. Ei muutosta. Tämän jälkeen tuoreiden sämpylöiden nouto hotellimme emännältä ja Presidenttikahvi tippumaan. Valmistelin aamupalapöydän kaikilla herkuilla niin kuin joskus muinoin nuorena poikana. Vartin yli kahdeksan Sakke nousi ylös ja pikkuhiljaa myös Niko ja Nella alkoivat osoittaa hereillä olon merkkejä.

Torstaipäivää siis vietellään. Oppailla oli tänään ja huomenna vapaapäivä, joten meilläkin oli selvästi rauhallisempi tahti. Varustevuokraamolle ehdittiin siinä kymmenen aikaan ja ylös Giggin yläasemalle varttia myöhemmin. Jonoja ei ollut ja siirtyminen kabiinin kävi helposti. Tästä voidaan päätellä, että jos tahtoo selvitä ilman jonoja ala-asemalla, niin ole paikalla joko ennen 8.45 tai vasta kymmenen jälkeen.

Tarkoitus oli lasketella niitä sumussa sunnuntaina laskettuja rinteitä. Tänään ei sumua ollut, vaan aurinko paistoi entistäkin kirkkaammin ja kuumemmin siniseltä taivaalta. Nollaraja oli noussut jo lähes 2800 metriin, joten monessa paikkaa lumi alkoi sohjoontua jo reilusti ennen puolta päivää. Pohjoisenpuoleiset rinteet pysyivät pisimpään laskettavassa kunnossa, mutta viimeistään laskutaitoa harjoittelevat lautailijat saivat kapeat kurut nopeasti kummuille ja huonoon kuntoon. Laskettelijoiden taitotasosta sen verran, että niitä vessakattohiihtäjiä(jalat ja kädet harallaan, vauhti karannut ja pari jägerteetä pörisee päässä)  on rinteessä yllättävän paljon. Tosin porukkaa on PALJON. Vaikeinta on ehkäpä se, kun rinteiden profiilit vaihtevat ja rinteet ovat joko hitsin leveitä, jolloin siirtyminen toiseen reunaan saattaa aiheuttaa vaaratilanteita tai se, että rinteet ovat kapeita rännejä, jossa kaikentasoiset skimbaajat pyörivät sohjoisen lumen seassa vähän miten sattuu. Meissähän ei koskaan ole mitään vikaa;)

Lounas nautittiin samaisessa Gampe Thaya- rinnerälläkässä, jossa tunnelma oli katossa jo puolenpäivän aikaan. Hetken haahuiltuamme, huomasimme terassin takaosassa pöydän vapaana. Sinne siis. Pöytä ei ollutkaan hyvä, mutta seinustan viereisessä pöydässä istunut samalla reissulla oleva veljespari totesi viereisen sohva-pöytä- yhdistelmän olevan vapaa. Paikka olikin maan mainioin. Tuuleton, aurinkoinen, pehmeä ja iso. Vaikka nälkä ei vielä kaikilla oikein ollut, niin katsoimme parhaaksi tilata huikopalaa loppulaskujen varaksi. Niko ja Sakke imaisivat Gulassuppet ja minä talon bratwurstit kaalihöysteellä ja knöödelillä. Nella kelpuutti vain pannukakut. Tosin Saken gulassikeitto maistui myös Nellalle.

Iltapäivä laskeskeltiin lähinnä Giggijochin rinteillä. Nousuissa käytettiin eri suuntiin suuntautuvia hissejä. Päiväkahvit juotiin Silberbrunnlin- hissiaseman vieressä sijaitsevassa turistirysässä. Lämmintä ja tyyntä oli sen verran, että porukka oli paitahihasillaan aurinkotuoleilla. Osa porukasta on niin ruskeita, että joko asuvat täällä, rahaa on pirusti tai sukset ovat olleet narikassa koko alkuviikon. Unohtamatta sitä tosiasiaa, että maksan täytyy olla rautaa noiden juomien kanssa.

Totututtuun tapaan tulimme alas kylää Giggin kabiinilla. Muutamat Aurinkomatkalaiset tavattiin myös siinä loppulaskun aikana ja suksidepotissa jutusteltiin lisää mukavan pariskunnan kanssa.

Nopeat after-ski kaakaot Marcosissa, kauppareissut ja tuliaisostosten kartoitus paluumatkalla hotelliin. Nyt suihkut, blogipäivitykset ja sen jälkeen syömään johonkin.

Huomenna onkin sitten viimeinen laskupäivä. Nopeasti se viikko menee. Meinattiin nautiskella rinteitä sinne tänne ilman suurempaa suunnitelmaa. Aurinkomatka-Ilpo markkinoi viikon viimeistä After-Skitä Weinfasselissa klo 16. Sinne kuulemma kannattaa suunnata. Laskupäivä lopetellaan ajoissa, jotta tuliaiset saadaan ostettua, sukset hilattua depotista hotellille pakkaamista varten.

Wiedesehen! Jos aikaa on niin vielä huominen päivitys tulee. Lauantain paluupäivä on vain kosmetiikkaa, joten siitä ei sen erityisemmin raporttia tule. Ehkä. Jälkikommentit koko reissusta sitten ensi viikon alusta. Jos joku on nyt sitten seurannut blogia ja meinaa joskus tehdä moisen retken, niin reippaasti ja rohkeasti kysymyksiä kommenttiosioon. Nyt tämän reissun heittäneenä tiedämme tosi paljon enemmän Söldenistä.

edit 29.45

Käytiin La Tavolassa syömässä erinäiset annokset. Tällä kertaa kokki oli ollut erityisen hyvällä tuulella annosten maun suhteen, sillä ne olivat kyllä ihan tämän viikon kärkisetit. Alkuruokia ja jälkkäreitä ei otettu, joten arviointiin saattoi vaikuttaa suunnaton nälkä ja ruokahalu.

Ja tututusti muutamat kuvat:

Niko mietteliäänä. “Miltähän Gulasssuppe tänään maistuu?”

Gampe Thaya lounassiestalta.

Rotkogl Hutte 2666m ja +12 astetta plussaa.

Kolmetuhatta metriä Cooperin-testissä on kova sana pojalle kuin pojalle. Kolmea tonnia ei ihan joka päivä rikota. Paitsi tänään ja jopa kolmesti.

Kello soi. Viisarit osoittivat kellon olevan 7.30. Nousin tikkana ylös olohuoneen vuodesohvalta, vedin verhot ja tarkstin sinisen taivaan olevan eilistäkin sinisempi. Kahvit tippumaan, sämpylät respasta ja aamupalapöytä oli jotakuinkin katettu. Muu pesue heräili kolinoihini ja pian oli koko orkesteri nauttimassa aamupalaa.

Viikko-ohjelman mukaan tänään suoritettaisiin Big 3 Rallye- kiertue eli kolme yli kolmetuhatta metriä korkeaa huippua käytäisiin kokemassa yhden päivän aikana. Kokoonnuimme 9.15 tutuksi tulleella alueella Giggijochin yläasemalla. Siellä Ilpo viimeisteli aamujumppaa. Olimme siis hieman myöhässä. Hiki ei tosin ollut päässyt missään vaiheessa kuivumaan monorumban ja suksien raahaamisen jälkeen.

Suuntasimme jäätikölle. Ensin menimme Schwarze Schneiden kolmetonniselle. Jos tarkemmin kerrotaan, niin yläaseman korkeus on 3250m. Tuolla paikalla on mahdollisuus kiivetä vieläkin korkeammalle.Emme jättäneet Nikon kanssa mahdollisuutta käyttämättä, vaan kiipeämään. Suoraa korkeutta 90m lisää ja olimme 3340 metrissä näköalatasanteella, jonne oli joidenkin orjien toimesta kiikutettu varsin komea maamerkki. Näköalat olivat huimaavat. Hetken tuota meisselin näköistä virstaa siinä porukalla tuijoteltiin ja alamäki tulikin huomattavan kevyesti.

Seuraava kometonninen oli jo tutuksi tullut Tiefenbachin yläasema 3249m. Siellä sijaitsi se hieno laituri, jolta kaikki turistit ovat varmasti vuosien saatossa ottaneet kuvia ehkä eniten. Niin teimme mekin. Rinteet olivat huippukunnossa kun lähdimme siirtymään kohti Gaislachkoglin ala-aseman läheisyydessä sijaitsevaa lounaspaikkaa. Matkaa laakson pohjaa myöten kertyi ylhäältä varmasti reilut 7km. Puhdas arvaus.

Lounaaksi Niko ja Nella vetäisivät paikalliset lauantaimakkarasiivut ranskiksilla, Sakke joi tomaattikeiton ja blogi-isäntä itse, kuinkas muutenkaan, Gulassikeiton. Ranskalaiset otin nestemäisessä muodossa eli vehnäoluen.

Vatsat täynnä siinä tovi irvisteltiin ja jutusteltiin kaiken maailman juttuja. Kerroin Ilpolle, että käymme vielä tuon Gaislachkoglnin huipun katsomassa ja sen jälkeen erkanemme muusta ryhmästä ja palaamme Giggille ja sieltä kabiinilla laaksoon.Ylös mentiin suurella kabiinilla, johon mahtui kertalaakista lähes 20 matkaajaa. Erikoisuutena vielä, että myös sukset vietiin sisään. Tavallisissa munissa sukset laitetaan ulko-ovien edessä sijaitseviin suksikoteloihin. Huipulta oli mahtavat näkymät eiliseen laskettelukeskukseen Obergurgliin. Kameralla sain muutaman tosi hienon otoksen siitäkin. Alamäki oli jälleen pitkä, kun kaartelimme Gaislan vuoren reittejä kohti Langeggin istumahissiä. Siitä ylös Rotgogljochiin ja alaslaskun jälkeen Giggin kabiiniaseman vieressä sijaitevalle aurinkoterassille. Meno oli kuin Kotkan meripäivillä kansan jammailessa Europopin mukana ja lämpötilan kohtotessa lähelle kymmentä. Viivyimme terassilla tovin, jonka jälkeen kylään tutulla ja turvallisella kabiinilla.

Ajan voittamiseksi releiden vaihdon jälkeen päätimme vierailla Tanja Poutiaisenkin lempipitseriassa Gustossa. Siellä isäntä leipoi reilusti lautasen reunat ylittävät, maittavat pitsat reilulla valkosipulilla.

Päivällisen jälkeen kämpille. Sieltä vaihtovaatteet reppuun ja Freizeit Arenalle uimaan ja saunaan. Tosin saunaan ei menty, kun se tahtoo olla venäläisten miehittämää maaperää, joten liittouduimme turkkilaisten kanssa ja istuimme paikan toiseksi lämpimimmässä paikassa. Kolmas oli infraspunasauna, mutta se vaikutti jotenkin mikroaaltouunimaiselta touhulta, joten katsoimme parhaimmaksemme jättää sen kokeilemisen yhteen lyhyeen kertaan. Outo ja vieras tapa saunoa.

Tätä kirjoitellessa kello lähestyy kymmentä paikallista aikaa. Vielä parit kuvat, niin tämä päivä on pulkassa. ”Pakolliset” viikko-ohjelman mukaiset jamboreet on nyt suoritettu ja torstai sekä perjantai mennään ihan oman aikataulun ja suunnitelman mukaan. Uskoisin, että aamuherätys vaihtuu 7.30:sta 8.30:een ja rinnekilometrit vähenevät hieman. Tuliaisiakin yritetään jossain välissä kartoittaa.

Istuttiinko terassilla koko päivä vai tuhlattiinko kaikki viimeiset hilut turhamaisiin tuliaisiin? Lueppa lisää huomenna, niin ei tarvitse arvailla kuin kävi.

Ja lopuksi vielä muutamat kuvat.

Isäntä huipulla. 3340m

Gaislan huipulta. Ei palella ei.

Gaislan sillipurkki. Huimat rakennelmat.

3×3000m in one day

Guten Abend. Joku on minulle joskus sanonut, että rahat voi laittaa joko turhuuteen tai sijoittaa hyviin kokemuksiin ja mielihyvään. Tässä asiassa onnistuimme loistavasti, kun sijoitimme rahat lisähissilippuun ja retkeen viereiseen Ober- ja Hochrgurglin laskettelukeskukseen.

Aamurähmät lähtivät saman tien, kun näimme tummansinisen taivaan vuorenhuippujen välistä. Tälle päivälle oli ostettu retki naapurikylään, jossa legendan mukaan ei ole ihmisiä, hissit ja rinteet ovat loistavassa kunnossa, sekä niiden rinneprofiili on huomattavasti Söldenin rinteitä kiinnostavampi. Tuota olimme menossa siis katsomaan.

Aamupalat kuiluun ja kohti suksisäilytyspaikkaa. Kellon näyttäessä 8.30 sain Nikon ja Nellan sukset pois huollosta. Siitä siirtyminen muutaman minuutin päähän Liebe Sonne -hotellin eteen. Pari minuuttia ja bussi lehahti paikalle kuin taikaiskusta. Kamat kyytiin ja vuorille.

Bussi ajoi arviolta 20 minuuttia, ylämäkeen. Upeita maisemia ja yksi tunnelikin mahtui matkaan. Saavuimme keskukseen. Purimme bussin Hochgurglin puolella. Siitä pikaisesti kabiiniasemalle ja ryhmä olikin koossa. Yläasemalle päästyämme sporttinen opas-Ilpo veti tutuksi tulleen alkuverryttelyn, jossa tavallinen keskikehonrakentaja huomaa olevansa kankea, mutta jäykkä. Lämmöt saatiin päälle ja rinteisiin. Rinteet olivat taivaallisen hyvässä kunnossa, kuten koko rinnealue. Laskettelijoita oli vain nimeksi ja rinnekissan viimeistelemät rinteet suksen alla sai jopa blogi-isännän silmänkulmaan melkein kyynelen. Pitkiä siivuja vedeltiin kimpassa. Kyläänlasku jopa kahteen kertaan. Hochburglin puolella nousimme vielä aivan ylös istumahisseillä, joissa paras pintanahka alkoi olla jo vaihtoa vaille. Ylhäältä löytyi upea, näköalatasanteella varustettu baari, missä nautimme kuumat kaakaot.

Tauon jälkeen vielä laskettelua hyväkuntoisilla rinteillä, jonka jälkeen olikin aika siirtyä lounastamaan Obergurglin puolella sijaitsevaan rälläkkään. Itsepalveluperiaatteella toimivat ravintolat ovat nopeita ja kohtuuhintaisia, eikä paikkaakaan ole rakennettu ihan mihin sattuu, vaan upea, tuulelta suojaisessa hornankattilassa oli mahtava nauttia lounasta. Spagettibologneset kurkkuun ja taas jaksoi painaa. Reisissä oli hapot jo päällä, mutta kun suomipoika laskee, niin siinä sitten mennään vaikka kuinka polttelisi.

Obergurglin rinteet alkoivat jo iltapäivällä paahtavan auringon alla sulaa alta, mutta mukavia baanoja silti. Miestäni aamuiset rinteet kuitenkin voittivat, jos pitää vertailla. Nyt tosin puhutaan asteikon 9-10 arvosanoista. Oli pienet tolerassit. Iltapäiväpaussi pidettiin Hohe Mut Almissa. Jos siellä ei ole käynyt, niin turha tähän on enää mitään värittää. Menkää ihmiset sinne, jos haluatte nähdä yhden upeimmista terasseista ikinä. Paljon on nähty, muttei vielä tätä.

Kello 15.45 oli sovittu, että bussi noutaa ryhmän tuolloin kylän keskeltä. Sinne laskettiin pitkää tasaista siirtymää ja jotta ihan perille päästäisiin, niin lasku vaati yhden parinsadan metrin nousun SOMPAHISSILLÄ. Tulipa sekin testattua.

Bussi kaarsi näyttävästi Intersportin Depotaseman läheisyyteen. Sukset pois autosta ja vienti viereiseen narikkaan. Sieltä sovittuun After Ski- paikkaan WeinFassliin, jossa oppaat ja Aurinkomatkojen iloiset reissaajat vaihtoivat kokemuksia päivän laskuista. Toipa opas-Leena(ei Herppeenluoma) pöytään Kaatuva torni- pelin, sekä muutaman aivonystyröitä vaativan noppasysteemin. Siinä niitä yritettiin ratkoa porukalla, mutta meidän lähtiessämme, jäi Ilpo vielä ratkomaan yhtä noppaa.

Nyt sitten iltaruokailuun viereiseen pihvibaariin ja sen jälkeen vällyjen alle. Huomenna uusi päivä ja viikko-ohjelman mukainen Big3 Rally eli suomeksi kaikkien kolmen yli kolmetonnisen huipun käynti saman päivän aikana. Ilma tuskin tulee olemaan este jäätikölle pääsyyn, koska loppuviikoksi on luvassa samaa kuin alkuviikosta on ollut. Ainut este voi olla nukkumatti, joka heitti säkin höyheniä aprtmenttiin ja kaikki vetävät sikeitä iloisesti aamulla. Treffit olisi taas 9.15 Giggin yläasemalla. Nukuttiinko pommiin, vietettiinkö siestaa vai iskikö lumisokeus, alkoholismi tai koti-ikävä? Lue huomiset uutiset, niin tiedät kuinka kävi. Auf Wiedersehen!

Muutamat kuva tältä päivältä:

Jäätikkö on yksi Söldenin vetonauloista. Sen ansiosta lunta ja laskettelukuntoisia riittää aina lokakuusta toukokuuhun. Tänään tutustuimme ikijäähän ihan läheltä ja itse.

Kello soi. Kaikki vetelivät sikeitä kahdeksaan. Tänä aamuna ei ollut tarkoitus mennä hotellin eineksille, vaan kokkailla herkkueväkset itse. Näin tehtiinkin. Kotoa asti tuotu Presidentti tuoksui  tuvasta, munat porisivat kattilassa ja leivät paahtimessa. Aika on Alpeilla kortilla. Sen huomasimme, kun Giggin yläasemalle sovittu 9.15 oli tämän jengin kelloissa pelkkää paperia. Blogi-isännän hanskat olivat hävinneet ja niitä etsittiin jopa paikallisesta Eurosparista. Ei löytynyt. Ei myöskään likapyykkikorista. Kellon näyttäessä 9.30 olimme vasta noutamassa suksia depotista. No, meidän aikuisten sukset kävivät ”suuressa huollossa”, jossa kantit oli teroitettu, pohjat hiottu, paikattu ja vahattu. Se ei tosin paljon siinä lämmittänyt karvatumput kourassa. Lasten suksia noutaessani huomasin, että katsos vaan hanskatkin olivat olleet depotissa yötä. Ihan ilmaiseksi vielä.

Ruuhkat ovat kovimmillaan ala-asemilla 9-10 aikoihin. Hissikapasiteetti on kuitenkin sen verran suuri, että vartissa istuimme jo kabiinissa kohti Giggijochin yläasemaa. Muut olivat tietysti jo lähteneet kohti jäätiköitä, mutta tiesimme kyllä mihin piti suunnistaa. Ilma oli…todella mahtava. Tuulta ei juuri nimeksikään, sininen taivas ja aurinko silmien edessä. Keli oli kuitenkin pakkasella  noissa korkeuksissa.(2600-3300m)

Menomatka jäätikölle on melkoista hissi-istuntaa. Yksi mäki ja neljä eri hissiä, että pääsee Rettenbachin asemalle.Yhdyshissinä toimii Gletcher Express- kabiinihissi. Tuolla kyseisellä asemalla sijaitsee myös maailmancupista tunnettu kisastadion. Tälle asemalle saavuttuamme tavoitimme muun seurueen ja liityimme joukkoon. Nousimme porukalla ylös Tiefenbachin ja Schwartze Schneidin välistölle ja laskimme tuon Palanderillekin tutuksi tulleen mustan rinteen. Huimaa menoa. Voin kertoa.

Tämän jälkeen suunta kohti Tiefnbachin rinteitä. Skitunnelia pitkin vuoren läpi ja taas yksi hulppea paikka Söldenistä oli saavutettu. Täällä rinteillä on pituutta, leveyttä ja sopivasti jyrkkyyttä kaikkeen makuun. Kellon lähestyessä puolta päivää laskimme alas Tiefenbachin terassiruokalaan. Siellä omakustannelounas naamoihin. Gulassuppea taas meille aikuisille ja lapsille lihaa ranskalaisilla. Tunnin paussi teki terää.

Pari tuntia laskimme Tiefenbachin puolta. Nousimme kertaalleen ankkurihissillä, joten sekin tuli koettua. Vaikea verrata kabiiniin. Molemmissa omat hyvät puolensa. Ankkureihin ei täällä ole tunkua. Jalat vaan tahtovat mennä hapoille siinä pyllistellessä.

Kahden jälkeen oli aika lähteä palaamaan alkupisteeseen. Sitä ennen vietimme kuitenkin mukavan tauon Rettenbachin Lounge-ravintolassa. Apfelsstruuderia naamariin kaakaon kera. Toki pieni vehnäolut mahtui mukaan kyytipojaksi. Tauon jälkeen alkoi yksi mahtavimmista siirtymäreiteistä kohti Giggiä. Kilometrien mittainen kapeahko baana vuorten välissä oli kokemus, jota ei vaan voi unohtaa. Mäki vaan jatkui ja jatkui. Lopulta saavutimme Langeggin hissiaseman, josta nousimme kertaalleen ylös Rotkogljochiin, Giggin rinteiden yläpäähän. Sieltä rauhallista laskua alas kabiiniasemalle ja munan kyydissä alas kylään. Tänään olimme viisaita, toisin kuin eilen.

Hymyhuulilla jätimme monot ja sukset depottiin kellon lyödessä neljä. Otin lapsien suksille ”pienen huollon”, johon kuuluu pohjien hionta ja vahaus. Helpottaa kummasti, kun kaikilla on liukkaat sukset.

After-skiissä käytiin Marco’s baarissa. Alppihumppa soi. Nahkahousut lätisivät ja laulu raikasi. Tätä ei voi kokea missään muualla kuin Itävallassa. Siis toistan. Ei voi. Kuumat rommit ja limpparit siinä siemaistiin ennen hotellille saapumista. Siellä pakkasimme uimahousut ja pyyhkeet reppuun. Vierailimme viereisen Freizeit Arenan kylpylässä lihaksia leputtaamassa, jonka jälkeen vielä Meksikolaiseen Hacienda- ravintolaan fajitasletuille. Nyt kyllä kelpaa.

Huomiseksi on luvassa siis retki Obergurglin rinteille. Herätys palttiarallaa seitsemältä. Tätä ennen pitäisi noutaa monot ja sukset säilöstä ja siirtyä viereisen hotellin eteen odottamaan bussia n. 8.40 saapuvaksi.

Myöhästytäänkö taas, mennäänkö naapurikylään pirssillä, kääriytyykö blogi-isännän nenän nahkat vai onko perhe tikkana paikalla odottamassa bussia?. Kaikki tämä selviää huomenna, jos pysyt mukana reissussa.

Nella poseeraa

Maisemaa

Gletcher Express aka Golden Gate

Gulasssuppe und ein weissbier bitte, kuului blogi-isännän suusta pitkän ja raastavan aamupäivälaskusession jälkeisellä ruokatauolla. Tähän palataan.

Aamu valkeni Söldenissä puolipilvisenä. Eilen täksi päiväksi ennustettu tappokeli ei toteutunut, vaan siellä täällä harmaiden pilvien lomasta näkyi myös sinistä taivasta. Eikä satanut mitään. Se oli pääasia.

Aamuherätys 7.29 ja kaikki tikkana ylös. Ensimmäisen aamun aamupalat käytiin nauttimassa hotellin yhteistilassa, jotta nähtäisiin millainen kattaus siellä olisi. Ihan hyvä, mutta tiivistäisin, että pupu ei täällä pitkään elelisi. Sen verran miehekkäästi oli liha laitettu tarjolle. Siinä huikkailtiin huomenet myös muille hotelliasukkaille.Kiiruusti pistelimme sapuskat poskeemme, kun treffiajaksi oli sovittu oppaan kanssa 9.15 Giggijochin yläasemalla. Ennen tuota pitäisi saada sukset, sauvat,monot ja itsemme Giggin ala-aseman vieressä sijaitsevaan Intersportiin. Siellä on Aurinkomatkalaisille ilmainen suksisäilytys koko viikoksi. Ei siis tarvitse kuin kerran raahata vermeet sinne ja sen jälkeen elämä on helppoa.

No, hikihän siitä tulee kun kaikissa tamineissa temuttiin vermeiden kanssa hotellin ulko-ovelle. Ajattelin, että kukaan ei ole hengissä raahausreissun jälkeen, jos parin metrin jälkeen alkaa kuulua kuolevaa tekevien ääniä. Kuin taivaanlahjana saksalainen perhe suuntaa kohti hotelimme alaovea ja väittää kivenkovaa, että bussi tulee minuutin päästä siihen. Olin, että ei voi olla totta. Minuutti kului ja kuin Jeesus aikoinaan bussi laskeutui ylhäältä vuoristosta ja pysähtyi. Meidän tehtävä oli astua siihen kaikkine kamoinemme ja hypätä pois Giggin edessä. Taidan lukea raamatun reissun jälkeen.

Suksisäilö on mahtava juttu. Siellä monot jalkaan ja mokkasiinit narikkaan varttumaan. Siitä kabiiniin ja yläasemalle. Opas olikin siellä jo odottelemassa, muttei meitä, koska kello oli vasta 9.14. Sotilaallinen ajantaju ja särmäkkyys ennen kaikkea.

Alkulämpimät vedeltiin Silberbrunnl hissillä ylös Rotgogljochiin ja Giggijochin molemmat rinteet alas. Sen jälkeen kun kaikilla oli fiilis korkealla paineltiin Gaislachgoglnin suuntaan. Matkalla lounastimme Gampe Thaya- rinnerälläkässä. Siellä Niko ja Nella vetivät paikalliset pyttipannut ja Saken kanssa testasimme Gulassuppen, paikallisen tomaattikastikepohjaisen, mausteisen lihakeiton. Paikka oli idyllisen ihana. Kuulimme Tirolilaista jodlausta, eikä nahkahousujen läiskekään ollut kaukana. Hieman aurinkoisempi keli, niin läpse kuuluu ja nahka paukkuu. Voin taata.

Jatkolaskuja lounastauon jälkeen lähinnä Gailan rinteillä. Toisella munakabiinilla ylös ja sieltä eri suuntiin 3-4 kilometrin mittaisia laskuja. Lapset jaksoivat loistavasti. Hieman kovaa jäätä rinteissä oli, mutta taitoa kun on tarpeeksi, niin se ei haittaa laisinkaan.

Iltapäivätauko vietettiin Heidealmissa. Siellä Itävallan kansallisjälkkäriä Apfelstrudelia vaniljakastikkeella, kyytipoikana weissbier, kokikset ja valkkarispritzer. Alkoi olemaan olo jo hieman turpiin saanut. Vielä pitäisi jaksaa lasku Gaislan asemalle, mutta suurin osa porukasta halusi vielä Giggijochin kyläänlaskun kautta alas. Se oli ehkä vikatikki, kun tietää väenpaljouden ja rinteiden kunnon iltapäivästä. Hammasta purren, reisiä poltellen jaksoimme kuin jaksoimmekin alas. Sukset parkkiin, kaupan kautta hotelille suihkuun. Nyt alkaa taas hymyilyttää.

Nyt menemme vielä viereiseen tavernaan päivälliselle. Sieltä sitten pikkuhiljaa nukkumaan, koska herätys on huomenna n. 7.29. Jos keli sallii, niin näemme huomenna jäätiköt ja rikomme kolmentonnin korkeusrajat.

Jos pysytte mukana, niin tiedätte kuinka Tirolin sankareille käy. Toivoittavasti paremmin kuin Ötzille, muumioituneelle alppimiehelle.

Päivän laskujen jälkeen maistui paikallinen suklaa

Ja näkymä lounaspaikalta Gampe Thayalta Söldenin suuntaan, tosin kylä pari kilsaa alempana